Pakollinen surffi- ja kakkakahvifiilistely

Niinku jo aikasemmin uhkailtiin, perjantaina kerättiin rohkeutemme ja lähdettiin surffaustunnille. Otettiin tunti Pro Surf Schoolista, koska kuultiin, että se on vaan yksinkertaisesti paras surffikoulu Balilla. Hintaa lystille tuli sellaset 45 euroa, mutta siihen sisältyi myös kuljetus sinne ja takaisin sekä kaikki muu tarvittava kuten vaatteet ja aurinkorasva. Meidän lisäksi tunnilla oli pari aussityttöä ja ohjaajia oli yhteensä kaksi eli aika privaattiopetusta sai.

Aluksi käytiin läpi teoriaa ja kuivaharjoteltiin oikeaa asentoa ja sijottumista laudalla. Puolen tunnin jälkeen sit lähdettiin kokeileen, miltä se sitten tuntuu tositoimissa vedessä. Kun sinne mereen sitte lautojen kanssa lähdettiin, tajuttiin, että oli luvassa raskas parituntinen. Jo pelkkä surffilaudan kantaminen tuotti ongelmia, kun lyhyiden käsien kanssa sitä ei saanu oikeen kunnolla kainaloon ja pään päällä kantaessa oli olkalihakset kovilla.

Ekaksi mentiin pari kertaa ihan vaan makuullaan jooga-asennossa siinä laudalla eikä edes yritetty nousta ylös, että tajuttiin, miten se lauta siinä aallolla käyttäytyy. Ohjaaja aina pukkas meidät vauhtiin, kun aalto alko lähestyä. Se ylösnousu ei sitten mennykkään niinku oltiin sisällä treenattu. Ekoilla kerroilla ei ollu kyllä hajuakaan, mitä piti tehdä ja naamalleenhan siinä sitte mentiin, useammin ku kerran. Riikka tosin onnistu jotenki ihmeen kaupalla ekalla kerralla pääseen ylös ja innostu oikeen tuulettaan siellä laudan päällä. Mutta seki tais olla sitä kuuluisaa aloittelijan tuuria.

Alku aina hankalaa (ja suolasta)

Jossain vaiheessa pidettiin pieni juomatauko ja käytiin vielä läpi rannalla, miten se nouseminen siinä laudalla tapahtuu. Sen jälkeen tuntu, että se alko jo vähän jopa sujua. Yhellä kerralla onnistuin pysymään loppuun asti pystyssä ja tajusin, miten pystyy omalla asennolla vaikuttamaan vauhtiinki. Harmi, että se valokuvaaja oli ehtiny jo lähteä, koska luulen, että oon näyttäny maailman onnellisimmalta juuri tuolla hetkellä. Ainaki siltä tuntu.

Lopuksi se koko homma alko kyllä tuntua jo tosi raskaalta, kun aina se lauta piti taas roudata takas mereen aaltoja vastaan taistellen. Perjantaina sattu olemaan vielä aikamoinen tuuli, nii joka kerta, kun oli edenny yhden metrin, tuntu, että aalto vei kolme metriä takasin. Siihen vielä pienenä lisänä se tunne, kun on kaikki röörit täynnä suolavettä sen kaiken kaatuilun ja aaltojen alle jäämisen jäljiltä.

Vaikka lopuksi olo oliki melko nuutunu, niin viimenen ajatus koko surffauksesta oli todella bagus eli hyvä ja tuota täytyy päästä kokeileen uudestaan. Olihan se niin mahtava tunne, kun pääs laudalle seisaalleen ja alko ymmärtää, miten sitä pystyy vähän ohjailemaankin. Huisia! Ei tässä tosin olla vielä lähelläkään prota eli varmaan otetaan tässä nyt omatoimista harjottelua alle ja mennään sit jatkokurssille. 

Eilen sitten otettiin päiväksi ittellemme kuski ja lähdettiin kattelemaan Balia vähän kauemmas. Käytiin parilla temppelillä, joista kuvat saa kertoa. Mainittakoon nyt kuitenkin se, että molemmissa paikoissa päästiin taas paikallisten lomakuviin. Joillain paikallisilla on tapana ottaa yhteiskuvia turistien kanssa eikä vieläkään olla selvitetty, mitä ne niillä kuvilla oikein tekee. Varmaan kattovat tv-ruudulta ja nauravat tai jotain sellasta.

Meidän kuskin kanssa tuli puhetta kahvista ja se sitten lupas pysähtyä jollain kahvitilalla. Yhtäkkiä oltiin menossa jotain hämärän näköstä polkua metsään päin ja mietittiin jo, että nyt meidät mestataan siihen paikkaan. Mutta siellä kasvoi kahvipapuja, kaakaota ja kaikenmaailman mausteita. Sitten meille esiteltiin perinteistä kahvinvalmistusta ja kahvipapuja kakkaavat mangustit (okei, oikeasti sivettikissoja). Kierros päätty siihen, että saatiin maistella tilan erilaista kahvia ja teetä, kun eteen tuotiin 11 erilaista minikuppia, ILMAISEKSI. Toki se mangustin kakkaama kahvi makso 50 000/kuppi ja pitihän sitäki nyt maistaa. Erikoista, sanoisin.

Polulla kahvitaivaaseen

Siitä jatkettiin matkaa kohti päämääräämme Git Gitin vesiputousta. Loppumatkasta oli kyllä melkosta sumupilveä, kun sinne kosteuden keskelle laskeuduttiin. Auto jätettiin parkkiin ja puoli kilsaa taivallettiin kävellen. Sieltä löyty se komea ja kovaääninen vesiputous ja siinä sitä sitte oltiin ja pällisteltiin. Oli se kyllä huikea, vaikka en kyllä osaa sitä nyt mitenkään kuvailla.

Takasin palatessa käytiin tienvarressa kuvaamassa apinoita ja isoja järviä, joiden nimiä ei tähän hätään muisteta (jälleen KVG). Kyllä se vähän typerältä tuntu, että tullaan tuhansien järvien maasta tänne kuvaamaan muutamaa hassua lammikkoa. Vaikka olihan se vähän erikoista, kun niitä reunusti vuoret eikä laakeat pellot. Viimeisenä etappina käytiin syömässä ravintolassa, josta oli näkymät riisiterasseille. Siinä vaiheessa oli kyllä jo niin väsy ja kylmä (uskokaa tai älkää, neule päällä hytisin), että ei siitä osannu enää nauttia. Odotti vaan, että pääsee autoon ja pyyhkeen alle lämpimään. Kyllä turistina olo on sitte raskasta, varsinki ku alla paino vielä perjantain surffaukset.

Reissun anti oli kyllä huisi; on niin ihmeellistä, että näin pienellä saarella on näin paljon erilaisia ja niin ihmeellisiä paikkoja. Koettiin me kuitenkin myös kauhun hetkiä, kun nähtiin vesiputoukselle mennessä tosi läheltä tosi iso ja tosi kamala hämähäkki. Riikka varsinki sai kauheita sätkyjä siitä otuksesta. Jättiläismäisiä seittejäkin nähtiin siellä tienvarsilla sähkölangoilla eikä yhtään haluttanu pysähtyä. Lisäksi toisella temppelillä oli sellanen torni, jossa oli tosi kapeat portaat, eikä yhdessä kohtaa ollu kaidetta ollenkaan. Minä sielä sitte konttasin niitä portaita, kuski varmisti etupuolen ja Riikka tuli takana. Molemmille on siis riittäny pelättävää. Hyh.

Kyllä lomailu on raskasta

Se piti vielä tässä mainita, että perjantaina käytiin siinä paikallisessa, johon se rouva koulun pihalta meidät kutsu. Sen rouvan suku pyörittää yhdessä sitä paikkaa, nimeltään Linga Longa. Se rouva nyt sattu siellä jopa olemaan ja heti esitteli meidät koko suvulleen. Taidettiin löytää meille kantapaikka, sen verran kiva paikka ja ihania ihmisiä oli. Heti ottivat meidät omakseen ja totesivat, että tästä lähtien ollaan niiden siskoja. Meinasivat suuttua, kun oltiin aikeissa tilata taksi hotellille ja vaatimalla vaativat, että saavat viedä meidät itse. Saatiin myös aika hyvä diili seuraavasta skootterista, nimittäin normisti 800 000 kuukaudessa, mutta me kuulemma maksetaan, mitä halutaan.