Matkaseurana kreisi kissanainen

Kohta taas viikko menny ihan hujauksessa ja asiaa on!

Sunnuntaina vietettiin vielä aamupäivä Jimbaranin rannalla maaten ja polskien. Siellä siis pysty ihan uimaan ja lillumaan eikä jääny aaltojen liiskaamaksi, ainakaan pahasti. Sieltä käsin sitten lähdettiin vielä orpokodille katsomaan, kun lapset laulo kirkossa. Tajuttiin paikan päällä, että ollaan vähän alipukeuduttu, kun kaikki veti sielä pyhäkamppeita päälle ja meikkiä naamaan ja me tultiin shortseissa ja topeissa. Onneksi hätä keksii keinot ja saatiin yhdeltä tytöltä farkut lainaksi, niin ei aiheutettu pahennusta paljaine, valkoisine säärinemme. Tosin meidän naamojen ja käsien väritys oli aika lähellä tomaattia sen aamuisen auringonoton jäljiltä, niin saatiin kyllä huomiota, vaikkei sääriä vilauteltukaan. Yks tytöistä ihan säikähti, kun koski Riikan tulikuumaa kättä.

Jumalanpalvelus oli kyllä aika elämys. Ei ensinnäkään ymmärretty sanaakaan koko puolitoistatuntisesta sessiosta, vaikka koitin kyllä veisata virret mukana ihan vaan kuluttaakseni aikaa. Lisäksi siellä pastori heitti douppia läppää ja kesken kaiken piti kätellä kaikki ympärystoverit ja toivotella hyvää sunnuntaita. Outoa. Lapsia selvästi se laulujuttu jännitti, mutta ne laulo ihanasti, oli ihan stemmat ja kaikki. Oltiin niiiin ylpeitä! Nyyhks.

Kirkon jälkeen palattiin kotoisaan Sanuriin, tosin nyt uuteen hotelliin. Täällä ei ilmeisesti oltu tietoisia meidän varauksesta, mikä herätti jo epäilykset tän paikan hyvyydestä eikä tilanne yhtään parantunu, kun lopulta päästiin omaan huoneeseen, sillä tää ei ole tosiaankaan sitä, mitä kuvissa nähtiin. Muuten ihan ookoo, mutta tuo vessa on KAMALA. Ruosteinen kylpyamme ja kaikkea. Lisäksi tässä viikon mittaan meille on selvinny, että tää on ehkä joku seniorihotelli (ei siis haittaa meitä, meillä oli tässä huiput naapurit). Etittiin kyllä jo heti maanantaina uusi hotelli, johon muutetaan huomenna.

Viikko on töissä menny lähinnä orpokodin esittelyvideota työstäen. Ollaan kuvattu kaikenlaista aktiviteettia ja haastateltu lapsia ja orpokodin johtajaa. Matskua alkaa olla jo tosi paljon, mutta vielä pitäis saada siitä esittelykelponen video aikaseksi.

Mutta nyt viikon teemaan eli eläimiin! Ollaan kohdattu tän viikon sisällä nyt vaikka minkälaista kulkijaa. Ensinnäkin Jimbaranissa kohtasin miljoona (niitä oli oikeasti paljon) ötökkää, jotka lensi kohti valoa, pörräs aikansa ja sen jälkeen katos jättäen vain siipensä muistoksi olemassaolostaan. Riikka ja Eeva oli hakemassa ruokaa, kun nää kyseiset kamaluudet hyökkäs huoneeseen ja minä ovelana houkuttelin ne vessaan ja lukitsin sinne ja kun tytöt tuli takasin, niitä ei enää ollu! Eikä ne varmaan vieläkään usko, että niitä oli olemassakaan.

Nähtiin myös ihan jäätävän iso rotta, kun juostiin yks ilta kaatosateessa pannukakkuravintolasta kotiin. Riikka luuli sitä ensin kissaksi, koska se oli niin ISO. Lisäksi täällä meidän hotellin seinällä asustaa vielä jäätävämmän kokonen gekko, se on siis varmaan sata kertaa isompi ku nuo pikkugekot. Ehkä se on syöny ne kaikki muut. Pelottavaa.

Mutta viikon päätähti oli kuitenkin pienen pieni kissanpentu, jonka koululaiset löysi eilen roskakorista ja toi orpokodille. Riikka alias Crazy Cat Lady tietysti adoptoi sen heti ja alko hoivaamaan. Haettiin sille kaupasta äidinmaidonkorviketta , jota Riikka sille kissalle sitten pillillä juotti. Yhdeksi yöksi se sai jäädä orpokodille ja Riikka etti sille turvapaikan jostain paikallisesta löytöeläinkeskuksesta. Tänään sieltä sitten tultiin hakemaan sitä pienokaista. Oli se kyllä sulonen, vaikka en kyllä niin kissaihminen olekaan.

Tänään sitten lähdettiin töistä vähän aikasemmin, koska ajatuksena oli mennä kattomaan Suomen peliä sporttibaariin. Ajatus oli hyvä, mutta toteutus hiukan ontu. Ei nimittäin löydetty täältä Sanurista ainuttakaan paikkaa, missä sitä oltais näytetty. Olympialaisia tuli vaan yhdeltä kanavalta ja sieltäki pelkkää lumilautailua ja kelkkailua. Lopulta päädyttiin hotellille etsimään kuumeisesti jotain toimivaa livestreamiä ja lopulta meidän b-luokan katsomossa katottiin pätkivää lähetystä miniläppärin näytöltä ja kuunneltiin minuutin jäljessä tulevaa suomalaista selostusta. Oli meillä kuitenki kisa-asusteet! Eli tidak apa-apa, tää tunnelman luominen vaan vaatii nyt vähän enemmän työtä.

Huomenna mennään vesipuistoon ja viikonlopun missio olis nyt viimeinki ainaki ostaa ne postikortit, että ehtii perille Suomeen ennen meitä. Luvassa muuten rentoutumista, koska tämä elämä täällä on ihan hirrrveän raskasta.