Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, uuden ihmettelyä osa enosaasanoamonesko

Viikko alkoi haikeissa tunnelmissa. Maanantaina oli päivän päätteeksi tiedossa illanviettoa Denpasarin porukan kanssa ja täytyy kyllä sanoa että ne on kaikki siellä niin ihania ihmisiä. Mukavasti siinä aika kului kun vietettiin KAIKKI yhdessä aikaa.

Ensin valmisteltiin Annin kanssa omaa ohjelmaamme lapsille, niinkin yksinkertaista kuin leikki jota moni on joskus varmasti myös kokeillut, eli leikattiin kaikille paperista sydän ja siihen keskelle tulee oma nimi. Sydämet laitetaan kiertoon ja jokaisen täytyy kirjoittaa jotain positiivista kyseisestä henkilöstä. Tämän jälkeen siirryttiin aulatilaan josta oli pöydät raivattu sivuun ja istuttiin kaikki lattialla mattojen päällä. Näiden viikkojen aikana ollaan syöty jos jonkinmoista epämääräistä ruokaa orpokodilla ja parhaimpana, vai pitäisikö sanoa pahimpana, niistä mainitsisin pelkän riisin ja keitetyn salaatin. Nam nam, niin maukasta. Tuo siis ei ollut ällöä, vaan lähinnä todella tylsä yhdistelmä. Joka tapauksessa, tällä kertaa pöytä oli katettu koreasti ja tarjolla oli riisiä, grillattua kalaa, kasviksia, tuoretta salaattia (TUORETTA!), tulista tomaatti-sipuli-mitälie soosia mikä muuten oli aivan hyvää mutta siitä sai kyyneleet silmiin chilin takia ja juomana vesimelonimehua!

Ruokailun jälkeen rukoiltiin ja orpokodin johtaja, tai Ibu (=äiti) niin kuin lapset häntä kutsuvat, luki palan raamatusta. Kuuluu jokaisen illan rutiiniin. Sen jälkeen päästiin Annin kanssa esittelemään meidän video kaikille! Katseltiin se 32” lättyteeveestä mikä oli kannettu varta vasten aulaan jotta ei tarvitsisi miniläppäristä vahdata. Kyllä ne siitä tuntui pitävän, katsoivat koko tuotoksen loppuun asti ja nauroivatkin välillä. Rapiat 13 minuuttia se nyt sitten kestää. Sen verran pitää tuosta videon tekemisestä vielä kertoa, että saatiin se nipin napin valmiiksi illaksi. Windows Movie Maker oli yöllä seonnu kun laitettiin video edelliseksi yöksi tekeytymään elokuvaksi, ja aamulla kun katsottiin niin yksi videoklippi oli pompannut ihan väärään kohtaan?! WHY OH WHY. Jouduttiin siis muokkaamaan sitä, luoda se elokuvaksi ja vielä tämän jälkeen lisätä musiikit taustalle ja luoda se toisen kerran elokuvaksi. Taksimatkalla orpokodille pidettiin läppäriä auki takapenkillä kun se vielä junnasi jossain 67 prosentissa… Valmista kuitenkin tuli, jopa tunti ennen kuin se piti näyttää kaikille! Pääasia että siitä pidettiin ja että oltiin myös itse tyytyväisiä siihen mitä oltiin saatu aikaiseksi, Movie Makerilla ei nyt kuitenkaan ihmeitä saa tehtyä. Ei enää koskaan digitarinoita, kiitos.

Tämän jälkeen lapset piti pienet improvisaatioesitykset, pojilla ja tytöillä oli omat ja musiikkijuttujahan ne pääasiassa oli. Laulua ja soittoa. Sen jälkeen päästiin syöttämään kaikille salmiakkia! Oltiin leikattu ne valmiiksi pieniksi paloiksi, koska arvattiin ettei varmaan kukaan meidän suomiherkusta hirveesti pidä. Oikeassa oltiin, voi sitä naurun määrää mitä niistä reaktioista seuras, naamat vääntyi kyllä siihen malliin etteivät ole koskaan maistaneet mitään yhtä kamalaa :D Salmiakin maistelusta elävää kuvaa alla, poika vaaleanpunaisessa paidassa nauttii siitä erityisen paljon, hahah! Seuraavaksi pidettiin se sydän –juttu ja lopetettiin hangmaniin, lause mikä piti arvata oli ”Thank you for having us! We will miss you!”, tottahan tuo on, tulee kyllä ikävä. Yhteiskuvia on vino pino. Sitten me lähdettiin kohti Seminyakia ja meidän Denpasarin aika oli virallisesti taputeltu kasaan.

Tiistaina uusi paikka ja uudet kujeet. Hurautettiin taksilla töihin jotta osattaisiin jatkossa tulla skootterilla työmaalle. Reitti oli naurettavan helppo, hotellilta lähtiessä piti kääntyä yhteensä 4 kertaa. Ensin paikkoja ihmeteltyämme ja paikalla olevia tyttöjä moikattuamme Ibu Tina (=pomo) pisti meidät heti hommiin. Saatiin alkaa täyttämään erilaisia apurahahakemuksia joita orpokoti lähettää eri tahoille. Niitä kirjoiteltaessa aika kului melko sukkelaan. Toisena päivänä saatiin taas toimistohommia, tällä kertaa meidän piti jäljentää koneelle about seittemän eri lomaketta (tulostetaan ja niihin täytetään lasten tietoja). Eipä muuten mikään ihmeellinen homma, mutta kun ne oli kaikki indonesiaksi. Meni silmät sekasin kun kirjoitteli koneelle koko päivän lauseita joista ei tajua hölkäsen pöläystä. Toisena päivänä saatiin seuraksemme myös kaksi saksalaista harjoittelijaa, toinen on Widhya Asih 3:ssa ja toinen 6:ssa. Meidän nykyinen on siis numero 4. Tytöt on täällä puoli vuotta vapaaehtoistyöntekijänä orpokodeilla ja olivat nyt uusimassa viisumiansa Denpasarissa. Uuden he saivat noutaa seuraavana päivänä joten olivat jokaisella kerralla kuukauden välein tehneet niin, että jäävät Untal-Untaliin yhdeksi yöksi jotta ei tarvitse edes takaisin saarta ajella. Oli mukava jakaa/vertailla kokemuksia ja jutella niitä näitä, olivat molemmat tosi mukavia. Nähtiin heidät vielä torstainakin ennen kuin olivat ehtineet lähteä takaisin. Kuskina heillä oli sama tyyppi kenen kanssa sähköpostiteltiin tulostamme harjoitteluun ja joka meitä ja Matildaa kuskasi Blimbingsarista takaisin Denpasariin, joten saatiin Formaninkin kanssa vaihtaa nopeasti kuulumisia. Torstain aktiviteetti töissä oli ristipistotyön tekemistä, niillä on jotku myyjäiset tulossa pian ja saatiin kantaa kortemme kekoon. Tosi kehittävää hei! Ainaki näin sosiaalialan näkökulmasta.

Hotelli nro 5. Aamiainen huoneeseen. Ei huono.

Widhya Asih 4, Untal-Untal.

Untal-Untalissa meillä on oma huone. "You can take a rest!" - Ok.

Siinäpä tämän viikon töiden kohokohdat. Iltasella ollaan tavallisesti lähdetty tutkimaan Seminyakin ympäristöä. Tiistaina haahuiltiin kävellen pitkin katuja ja päädyttiin ravintolaan jossa minä tilasin perus indonesialaista, Anni superpienen (tuli vaan paha mieli) tonnikalasalaatin ja meitä palveli erittäin puhelias nuori nainen. Hauskaa, kun se jäi oikein juttelemaan kunnolla meidän kanssa, oli niin kiinnostunu kaikesta. Keskiviikkona otettiin skopo alle, ajatuksena etsiä Seminyakista joku kiva ravintola, mutta yhtäkkiä huomattiin että oltiin jo Kutan puolella. Eksyttiin ja pysähdyttiin kaupan pihalle tutkimaan Google Mapsia, paikannettiin sijainti ja jatkettiin tutuille hoodeille. Oli outoa olla taas Kutalla, SKOOTERILLA. Edellisestä kerrasta oli jo ehtiny kulua 5 viikkoa. Ravintolassa istuessa alkoi kaatosade ja ajeltiin takaisin Seminyakiin hillitymmässä tihkusateessa, pysäytettiin yhden hierontapaikan eteen ja mentiin molemmat jalkahoitoon vie lopuksi. Torstaina suunnistettiin metsästämään kauppaa mistä löydetään meikkejä, mun molemmat kulmakynät olivat maagisesti kadonneet yhden päivän aikana, ehkä se siivooja nappasi kummatkin… Sieltä suunnattiin kreikkalaiseen ravintolaan ja syötiin harvinaisen hienosti. Molemmilla lasillinen punaviiniä, vesipullot, pitaleivät ranskalaisilla ja vielä yhteisesti lisukkeeksi fetaa ja koko lysti maksoi ~336,000 rupiaa = noin 20 €. Hienosti syöminen kuitenkin vähä kosahti siihen, kun maksaessa todettiin että ei hitto, ei meillä oo tarpeeksi käteistä lompakossa :D Onneksi mulla oli pankkikortti mukana ja näppärästi käväisin tien toisella puolella nostamassa ruokarahat, eikä siellä ravintolassa oltu moksiskaan, no worries.

Sunnuntaina on lähtö Singaporeen ja takaisin tultaessa otetaan uusi turistiviisumi lentokentältä ja suunnataan yhdeksi yöksi Sanuriin (jee!) ja sitten viikonlopuksi lähdetään valloittamaan Ubud. Meinas vaan tulla ongelmia pakkauksessa. Singaporeen lähtee vain käsimatkatavarat joten tila on rajallinen, tulee siellä shoppailijan paratiisissa varmaan haalittua uuttakin vaatetta, joten tehtiin sotasuunnitelma. Singaporeen mukaan vain ne vaatteet mitä tarvitaan siellä ja ne mitkä halutaan Ubudiin me vietiin pesulaan. Sanuriin. Kyllä. Sitten kun tullaan torstaina niin haetaan ne Sanurista mukaan, se on siinä matkan varrella. Kuinka kätevää! Tänään oltiin siis Sanurissa illalla, vietiin ne pyykit meidän vakkaripesulaan jossa erikoispyyntö ”Pitäkää meidän pyykkejä täällä vähän yli viikko” meni läpi ja vastauksena oli iloinen ”No problem!”, käytiin vakkariravintolassa syömässä ja sieltä mentiin vakkaribaariin, eli Linga Longassa käytiin morjenstamassa tuttuja. Siellä ne oli taas aivan onnessaan kun tultiin käymään, kuinka ihanaa! Tällä kertaa oltiin ihmisten aikoihin takaisin hotellilla, skopolla kesti takaisin vain vähä reilu 15 minuuttia kun ei tuossa klo 11 aikaan ollu enää tuolla isollakaan tiellä niin paljon liikennettä.

Huomenna rannalle ja tavataan taas vähän lisää ihmisiä, Annin tuttu saapui tällä viikolla Balille joten nähdään sen kanssa iltapäivällä.

Ai niin joo, se vielä että ollaan vaihdettu taas hotellia. Joku älynväläys tuota edellistä varatessa oli kun otettiin se vain tähän perjantaihin saakka, vaikka lähdetään sunnuntaina sinne Singaporeen, d’oh?? Booking.com laulaa ja varattiin torstai-iltana tämä meidän nykyinen sijainti joka oli halvin mikä löydettiin, täällä siis seuraavat kaksi yötä. Mutta tämä on ihan kiva, oikehen mukavan olonen.  

Eipä muuta, kuulemisiin!