Relax, take it easy!

Perjantaiaamuna siis Baturilta tultuamme otettiin skopo alle, ajettiin Sanurin satamaan ja hypättiin Lembonganiin vievään veneeseen. Oli meillä toki taas mutkia matkassa, kun ensinnäkin oli kiire eikä meinattu löytää sitä lähtöpaikkaa ja molempia väsytti vietävän paljon aamuöisen reippailun jäljiltä. Toiseksi, ei koskaan löydetty sitä venettä, jolla meidän piti mennä Lembonganille (oltiin siis varattu ja osittain maksettukin etukäteen venematkat), joten otettiin käyttöön suunnitelma bee ja ostettiin liput toiseen veneeseen. Turvallisesti ja onnellisina päästiin rentoutumaan paratiisisaarelle.

Perjantaipäivänä satoi monta tuntia vettä, joten tyydyttiin nukkumaan villassamme univelkoja pois. Villa olikin aika ihana; pieni ja söpö, varustettu maisemavessalla ja ihan kivassa ympäristössä. Illalla vuokrattiin majapaikasta skootteri ja lähdettiin etsimään ruokaa. Melko erilainen oli Lembonganin ilta verrattuna Balin turistimestoihin, ei meinaan ristin sielua missään. Rauhassa saatiin ajella siellä viidakon keskellä ykskaistaista tietä. Oltiin aika varmoja, että eksyttiin, mutta sitten oltiinkin yhtäkkiä perillä. Ei muisteta, koska ruoka olis viimeksi maistunu niiiiin hyvältä! Siitä mentiin oikeastaan suoraan pehkuihin, aika lujaa nimittäin väsytti edelleen. Toki siinä piti vuorata jalat Voltaren Emulgelillä ja koittaa venytellä, sen verta pahasti vuorelle kiikkuminen sai paikat jumiin.

Oma villa

Aamulla herättiin aikasin, syötiin aamupala ja lähdettiin biitsille. Huhupuheet kertoi, että Dream Beach on rentoutumiseen paras, joten suunnattiin sinne. Ihana se paikka kyllä olikin! Hiekka oli ihan valkosta ja vesi turkoosia ja tosi puhdasta. Se oli kyllä myös kylmempää, kun Balilla, mutta kuumana päivänä oikeenki virkistävää. Aluksi saatiin kaiken lisäksi olla ihan keskenämme. Toki äkkiä se ranta siitä täyttykin, mutta rauhallista siellä silti oli ja päivä oli ihana, joten kyllä me nautittiin ja kovaa.

Dream Beach

Lounasta syötiin myös siinä rannassa ja sitten lähdettiin kohti villaa. Matkalla bongattiin tienpätkä kohti rantaa, joten käytiin se katsastamassa ja sieltä avautu yksinäinen rantakallio, josta oli kyllä myös aika hulppeat näköalat. Siinä hetki fiilisteltiin ja sen jälkeen tapahtui IHME. Nimittäin minä, siis MINÄ (!!!) ajoin skootterilla meidän villalle! Olen edelleen ehkä maailman ylpein, vaikka okei, matkaa oli ehkä 100 metriä ja mulla vielä kymmenen minuuttia sen jälkeenki vapisi polvet! Huisia. Harmi, ettei tajuttu ottaa videota tai edes kuvaa, koska todennäköisesti tämä ei tule toistumaan enää koskaan.

Skopoillen

Siinä vielä pikaisesti testattiin hotellin allas, pakattiin kamppeemme ja lähdettiin hotellin työntekijöiden skootterikyydillä kohti satamaa. Venematka oli huomattavasti tasasempi kuin tullessa, koska meillä oli tällä kertaa isompi vene ja jäätiin muutenkin perälle istumaan. Sen verran täytyy mainita, että saatiin vierustoveriksi italiano, joka ihmetteli, miten ollaan näin valkoisia, vaikka ollaan oltu täällä niin pitkään. Kyseinen mies saa kiittää onneaan, että ollaan täällä opittu niin lepposiksi, Suomessa olis nimittäin saanu tuon lausunnon takia selkäänsä!

Työharjoittelu

Sanuriin päästyämme ajeltiin hotellille, laitettiin ittemme kuntoon ja suunnattiin syöminkien kautta Linga Longaan. Ilta oli aika normi, mutta oli taas erikoisia sattumuksia. Hetken istuttuamme paikalle pamahti nimittäin kukapa muukaan kuin CHARLIE (joka siis on nähty aiemmin Linga Longassa ja Singaporessa)! Nyt meidän oli jo pakko sitä jututtaa ja kyllähän sekin meidät muisti. Oli kyllä hauska mies ja otti heti meidät suojelukseensa; neuvoi Balin tapoja yms. Sillä oli mukana myös ystävä Hollannista, jolla oli suomalainen vaimo. Tämä kyseinen mies oli lisäksi käynyt Utsjoella monen monta kertaa ja oli kyllä todella omituista puhua omasta kotikylästä hollantilaisen kanssa Balilla. Siinä se kertoili, kuinka olivat kavereidensa kanssa joutuneet Tenolla haaksirikkoon. Myös Saariselkä ja erityisesti Laanihovi saivat tältä herralta kiitosta, kuulemma parhaat after skit koskaan. Taas tuli todistettua, kuinka pieni tämä maailma on! Lisäksi meidän Linga Longa iltaa piristi Sri Juanitan ihanainen 9-vuotias tytär Tanya. Todettiin molemmat, että outoa, mutta parasta baariseuraa ikinä. Sen lisäksi, että se tyttö puhuu ikäisekseen aivan älyttömän hyvää englantia, niin se on nero. Muistaa meinaan meidän molempien puhelimien salasanat. 

Tanya ja silly face

Aamulla noustiin ylös, kerättiin kamppeemme, käytiin syömässä ja mentiin pariksi tunniksi rannalle hengailemaan. Iltapäivällä oltiin sovittu menevämme Denpasarin orpokodille ottamaan jotkut videon kohdat uusiksi ja muutenkin vierailemaan. Siellä oli aivan ihana vastaanotto; kaikki tuli halaamaan ja olivat tosi innoissaan, kun tultiin. Videopätkät saatiin kuvattua aika äkkiä ja sen jälkeen herkuteltiin porukalla meidän tuomilla snackseilla. Taas veti kyllä aika sanattomaksi, miten pienestä nämä ihmiset tulee onnellisiksi. Lisäksi vietiin sinne joitain meidän vanhoja vaatteita, joita ei jakseta Suomeen enää raahata. Nekin näytti tytöille kelpaavan.

Namutäti

Herkuttelujen jälkeen lähdettiin käymään paikallisessa sairaalassa katsomassa yhtä orpokodin tytöistä, joka poltti kasvonsa, kätensä ja jalkansa kanttiinilla, kun kaasupullo räjähti. Kun kuultiin siitä onnettomuudesta, ajateltiin, että tilanne olis ollu paljon pahempi, mutta ilmeisesti se iho ainakin kasvoista tulee ihan kuntoon. Mikä helpotus. Vaikka tämä kyseinen tyttö kyllä tuntuu olevan aikamoinen sissi, pystyi jo heittämään vähän läppääkin mm. palaneista hiuksistaan. Muuten sairaalassa käynti oli jännää. Oltiin ensinnäkin ainoat bulet eli valkonaamat koko paikassa ja siitä syystä saatiin taas osaksemme tuijotusta. Toiseksi, oli kyllä ihan erilaista kuin suomalaisessa sairaalassa. Ei mitään sairaalahajuja ja tosi onttoa ja autiota. Vaikea kuvailla. Lisäksi täällä ilmeisesti omaisilla on isompi rooli eli esimerkiksi omaiset käyttää potilaat vessassa ja auttaa ruokailussa jos tarvii.

Sairaalan jälkeen käytiin vielä orpokodilla pikaisesti ja sitten tultiin Seminyakiin. Täällä meitä taas rinkat odotteli ja avain oli jätetty valmiiksi meidän tutun huoneen oveen. Haettiin vielä iltapalaksi mie gorengit ja  tavaroiden purkamisen jälkeen paineltiin pehkuihin. Maanantaiaamuna odotti viimeisen työviikon ensimmäinen päivä! 

"Jos sul on elämä niin elämällä käytät sen"

Viime viikon alku meni sen verran normaalisti että siitä ei hirveästi ole raportoitavaa, loppuviikko sen sijaan oli niin täynnä ohjelmaa ettei olla ehditty siinä välissä kirjoitella.

Päivät maanantaista keskiviikkoon suju aika samalla kaavalla. Aamulla töihin, istuskeltu pitkin päivää tekemässä niitä ystäväkoruja mitä laittavat myyntiin ja nukuttu/löhöilty päikkäriaikana meidän vierashuoneessa.

Maanantai-illan ohjelmaan kuului myös yritys etsiä jotkut Eevan tutuntutun aussin megavillapartyt, mutta kun oltiin yli tunti sahattu skootterilla pitkin poikin Canggua ja Denpasarin laitamia tuloksetta niin luovutettiin, tultiin takaisin Seminyakiin ja syötiin night marketilla perus balimättöä eli mie gorengia.

Torstaina satoi kaatamalla lähes koko päivän ja kun ei aamusta lähdetty siinä säässä ajamaan skopolla töihin (ei omisteta sadeviittoja kun ollaan niin kauan onnistuttu välttämään yhdistelmää työmatka + kaatosade) niin päädyttiin laittamaan orpokodin johtajalle tekstaria että tullaan kunhan sade hellittää. Pari tuntia odoteltiin, mutta sitten tuli johtajalta viestiä että sielläkin on niin huono sää että voidaan jäädä kotiin. Okei. Sopii. No problem. Sunnuntaina oltiin joka tapauksessa taas menossa Denpasariin koska viimeksi ei pystytty kuvaamaan kun oli kuvattavat ihmiset vähän huonovointisia, joten työtunnit pysyy siis balanssissa. Illalla selkeni ja päätettiin tehdä täsmäisku Kutalle Poppis Lane 2:lle ja ostaa läjäpäin tuliaisia.

Moro, nämä pitäis mahduttaa rinkkaan...

Kun oltiin saatu shoppailusta tarpeeksemme noin 50 metrin päässä skootterista niin Anni bongas ohimennen erään ranskalaismiehen joka kyseli ihmisiltä reittiohjeita Sari Bali Cottages –hotellille. Kyseinen pulju oli siis sama missä me asuttiin ensimmäiset 10 päivää reissustamme. Aluksi koitettiin selittää miten sinne pääsee, mutta se oli hieman hankalaa joten päätettiin lähteä näyttämään tietä. Ylimääräinen kierros siinä tuli mutta saatiinpahan eksynyt ranskalainen turvallisesti hotellille ja samalla ittellemme hyvä mieli.

Viikon kohokohta oli ehdottomasti perjantaina. Jo pari kuukautta sitten päätettiin, että varataan opas ja mennään Mount Baturille. Vuori on koillisessa, joten sinne on Seminyakista matkaa parisen tuntia. Noustiin klo 01:00 ylös ja auto tuli hakemaan hotellilta klo 2:30 aikoihin. Kohti vuorta lähdettiin kävelemään noin klo 3:40.

Saatiin seuraksemme vielä perheellinen aussimies joka paljastui matkan alkaessa varsinaiseksi vitsiniekaksi, tosi mukava tyyppi. Meidän opas oli myös aivan loistava! Saatiin siis heti matkan alkuun hyvät fiilikset.

Alkumatka oli helppoa loivaa ylämäkeä. Opas oli varsin vikkelä jaloistaan ja me kaks tultiin sisukkaasti perässä pikkukoipinemme ja ohitettiin matkalla melekoosen monta porukkaa, mutta kun mäki muuttui jyrkemmäksi ja sai alkaa käsillä avittamaan itteänsä että pääsee ylöspäin niin meikäläisen oli pakko pyytää muutama ekstratauko. Hyvä lähteä kapuamaan vuorelle kun ei oo herran aikoihin tehny paljon mitään urheilullista. Joka tapauksessa, hengissä selvittiin ensimmäiselle isommalle taukopaikalle ja siinä möllötettiin pienessä rakennuksessa hetken aikaa ennen kuin jatkettiin korkeimmalle huipulle.

Reippaan pituisen tasanteen jälkeen päästiin huipun juurelle ja kivinen murikkamaasto vaihtu lähinnä multarinteeksi. Sitä sitten noustiin ylöspäin ja koitettiin pitää tasapaino samalla kun maa valuu jalkojen alla miten sattuu. Opas oli tässäkin kohdassa ihan huippu, jakso tsempata ja vitsailla pitkin matkaa kun me tultiin perässä niin nopiaa ku vaan kyettiin ja kyllä, lopulta me päästiin ylös asti! Viimeiset kymmenen askelta meni niin että jalat muuttui spagetiksi, johtui varmaan siitä että tiesi olevansa ihan juuri perillä.

AI ETTÄ MIKÄ TUNNE KUN OLTIIN OIKEASTI SIELLÄ YLHÄÄLLÄ. Siinä kyllä tunsi ylittäneensä itsensä :)

Odoteltiin auringonnousua pienen rakennuksen suojissa koska ylhäällä kävi aikamoinen viima. Me molemmat oltiin varustauduttu leggingseillä, lökähousuilla, pitkähihaisella ja päällystakilla/hupparilla ja siellä ylhäällä ne osoittautui ihan toimivaksi vaateyhdistelmäksi. Tai no, Annia vähän kylmäs joten se heitti vielä päällensä sarongin, huivin, farkkupaidan sekä oppaan hanskat. Yhtäkkiä huomasin lähteneeni matkaan mustalaisnaisen kanssa, sen verran komia väriyhdistelmä ne vaattet oli, hohoh. Ylhäällä oltiin kirjaimellisesti pilvessä, ei ollu niin selkeä ilma kun toivottiin, mutta kyllä sieltä silti kelpasi ympärillensä kattella. Päivä valkeni hulppeasti, kello oli kuusi aamulla ja me oltiin siinä vaiheessa tultu vuoren päälle, how cool is that? 

Porukka.

Mitä muuta ihminen tarvitsee vuoren päällä ku Suomi -hatut?! Ei tytöt näitä turhaan ostanu.

Huvitusta ylhäällä aiheutti ainakin pari asiaa, ensimmäinen niistä oli meidän aamiainen. Kuivaa rusinaleipää, keitettyjä hyvin löysiä kananmunia ja lämmintä banaania. Ei kuulosta kummoselta, mutta siinä vaiheessa se maistui varsin makoisalta. Varsinki se lämmin banaani, meillä oli kädet ihan kohmeessa niin se toimi hetkellisenä patterina. Toinen homma oli ne pilvet, maisema avautui niiden välistä niin sukkelaan että siinä sai olla nopeana jos meinas saada jonkinnäköisen kuvan auringonnoususta. Eli toisin sanoen kaikki ylhäällä olevat siis syöksyi samaan aikaan kaiteelle sekä takaisin istumaan, sitten joku onnekas joka oli jäänyt reunalle pidemmäksi aikaa hämmästeleen huudahtaa että ”OOOH!” kun hetkeksi selkeni ja sekunnissa kaikki on taas kaiteella kuvailemassa. Mm. minä.

Huipulla saatiin kaveriksemme myös apinoita, jostain kipitti ensin esiin muutama ja sitten perässä tuli koko lauma. Anni oli riemuissaan. Not. Tämä kun ei apinoista välitä ja omistaa lisäksi vielä pimeän- ja korkeanpaikan kammon, niin yöllä 1717 metriä korkealle apinoiden asuttamalle vuorelle trekkaaminen oli siis loistava suoritus. Minähän niitä sie taas innoissani kuvailin. 

Kuvitelkaa Annin repun ja jalkojen alle raketit, superwömääään.

Alaspäin tuleminen ei ollut yhtä työlästä kuin vuorelle nouseminen, mutta siinäkin sai jalat tehdä töitä. Sekä pää. Sai nimittäin koko ajan kattoa mihin astuu. Päivänvalossa näki millaista maastoa oli ympärillä ja sitä sai ihastella samalla kun pompittiin alaspäin. Tasanteella kummasteltiin ja hämmästeltiin tulivuoren kraateria, missä nyt ei ihan sitä punaista laavaa siis ollut, vaan ihan vaan iso monttu mikä vähän savusi sieltä täältä. Ja jonkinlainen iso luolakin nähtiin matkalla, ilmeisesti kovin pyhä paikka kun hindut joskus vaivautuu aukon perälle asti (30-40 metriä) rukoilemaan, sielläkin on kuulemma sellainen minitemppeli. Niitä on täällä oikeasti joka paikassa. 

Hulvaton reissu, ihmeen freesin näkösiä oltiin vielä tuon rupeaman jälkeen ja alas tullessa koko meidän porukka jutteli ja naureskeli lähes taukoamatta. Eipä sie rinteellä kukaan muu myöskään laulanu ”Timber” biisiä ku me… 

It's going down, I'm yelling timber...

Mount Batur vasemmalla (tuolla me oltiin !!11!) ja Lake Batur oikealla. Tummassa kohdassa on laavanjämiä.

Väsyneinä ja onnellisina istuttiin autoon ja lähdettiin hotellille. Seuraavaksi oli edessä vuorikamppeiden vaihto Lembonganin tavaroihin. Pikapysähdys hotellilla, rinkat respaan odottamaan, että tullaan takaisin samaan majapaikkaan sunnuntaina, skopo alle ja kohti Sanurin satamaa mistä matka jatkui Lembonganille. Anni saa rustailla viikonlopusta, sieltä on myös iso kuvasaalis niin ei me osattu karsia niistäkin tähän postaukseen! 4 GB:n kortti tuli täyteen siis perjantain ja lauantain aikana.

Astetta ihanampi arki

Viimeisenä aamuna Ubudissa syötiin ihanasti rentoillen aamupala omalla terassilla. Käytiin kiertämässä vielä muutamat puljut ja syömässä jälleen ravintolassa riisipeltonäkymällä. Sitten otettiin skopo alle ja painettiin kohti Sanuria, josta haettiin ne meidän pyykit ja jäätiin Linga Longaan hengailemaan. Siellä on aina sunnuntaisin Babi Guling niin siinä istuskeltiin ja katteltiin, kun ne pyöritteli sitä kokonaista possua vartaassa. Ei tosin jääty aterioimaan, vaikka se possu TODELLA houkutteleva olikin. 

Seminyakissa tultiin meidän tuttuun hotelliin, jossa rinkat meitä viikon oli odotellu. Käytiin italialaisessa raflassa syömässä ja tultiin nukkumaan, aika lujaa tuo viikon reissu väsytti. Maanantaiaamuna taas työt orpokodilla odotteli. Illalla käytiin syömässä rannalla ihanassa säkkituolipaikassa, jossa tovi vierähtikin, kun livemusiikin säestyksellä innostuttiin kehumaan, kuinka elämä täällä on niin onnellista.

Tiistaina töiden jälkeen oli suuntana Legianin yö, koska eilen oli jonkin sortin hindupyhä eikä sen takia töihin menty. Seurana meillä oli Eeva ja hauskaa oli. Käytiin AlleyCatsissa, GreenBoxissa ja lopulta mentiin Eikoniin. Oli tosi outoa olla pitkästä aikaa jossain tanssipaikassa, mutta ihan kivaa vaihtelua silti. Kuumahan siellä oli ku saunassa, mutta jaksettiin me aika pitkään siellä jorailla. Pitsat haettuamme uskallettiin ekaa kertaa ottaa joku muu kuin BlueBird-taksi ja sillä ajeltiin kotikoloon.

Aamulla oli tarkotus mennä rannalle, mutta suunnitelmat vähän muuttu, kun just rantaan ajettuamme alko satamaan kaatamalla vettä. Tyydyttiin sitten istuksimaan rantabaarissa ja odottelemaan, että sade sen verran hellittäis, että pääsis ajamaan takaisin hotellille. Loppupäivä maattiin sängyssä ja katottiin telkkaria.

Maanantai, tiistai ja torstai on siis tällä viikolla töissä oltu ja tän viikon teema on kyllä ollu ystävänauhat, joita ollaan sormet verillä väännetty. Annetaan siis oma panoksemme varainkeruuseen, sillä maanantaina myös meidän tekemät nauhat päätyy myyntiin. Orpokodille on lisäksi ilmestyny koiranpentu, jota Riikka on taas saanu viikon mittaan hoitaa, syöttää ja paijata. Sunnuntaina mennään korvaamaan keskiviikon vapaapäivä Denpasariin, koska joudutaan tekemään siihen videoon vielä joitain muutoksia.

Jokapäiväinen leipämme. Tää on siis parhaasta päästä ehdottomasti!

Tämän illan huvitus on ollu mun asuvalinta, johon kuuluu villasukat, pitkät housut, t-paita, neule, saronki ja kaulahuivi. Tänään sato töistä tullessa vettä ja sain siitä aikamoiset viluoireet. Toim. huom. lämpöasteita oli edelleen varmaanki yli 25. Alko vaan tässä mietityttämään, että kuinkahan paljon saan hupia aikaan, kun huhtikuussa kuljen Suomessa toppatakissa. Ajatuski siitä kylmästä saa mut kananlihalle.  

Betoniviidakosta apinametsään

Viimeinen kokonainen päivä Singaporessa sisälsi taas reilusti kävelyä paikasta toiseen. Lähdettiin puolilta päivin Little Indiaan ja hypättiin metroon joka kuljetti Sentosa –saaren lieppeille. Yllättäen siinä metroaseman päällä oli ostoskeskus… josta saatettiin heti tehdä muutamia löytöjä, hehe. Ajateltiin aluksi, että mentäisiin sinne saareen skytrainilla, mutta se olis ollu niin tyyris että päätettiin olla reippaita ja kävellä.

Nätiltähän se näytti kun vesi saaren vieressä oli aivan täysin turkoosia ja puitteet siistit, mitäs muutakaan, ku täällä saa pahimmassa tapauksessa maahan sylkemisestä sakot. Poukkoiltiin pitkin Sentosaa varmaan kolme tuntia, sieltä löytyy mm. Universal Studios, Underwater World, seikkailupuisto, Butterfly Park, kolme eri hiekkarantaa, 4D-teatteri… näitä riittää. Mihinkään muualle kuin itse saarelle ei maksettu sisälle, sen verran tuo kaupunkiloma oli siihen mennessä jo lompakkoa keventäny. Kierrettiin ”keskustan” läpi kohti Siloso Beachia, jota sitten hetki ihasteltiin ja otettiin pakolliset turistikuvat. Ajatuksena oli tämän jälkeen lähteä poispäin, mutta se ei käynykkään niin nopeasti ku ajateltiin, taidettiin vähän eksyä sinne. Kyltti kovaa osoitti että siinä suunnassa on kaupunki, mutta kauan saatiin kävellä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä sitä tietä ennen ku näky taas ihmisiä. Ei jaksettu enää mennä apostolin kyytiä takasin, vaan mentiin Sentosa Expressin monoraililla pääsaarelle. 

Siellä se Sentosa on.

Monorail.

Silosa Beach.

Silosa Beach.

Mikä ei kuulu joukkoon?

Tehtiin vielä viime hetken löytöjä ostarilla ja tyytyväisenä ostoskassien kanssa suunnattiin takaisin hotellille, tuolla kun venähti iltaan asti. Täytyy kyllä sanoa että oltiin ihan poikki. Kauheen raskasta tämä kävely kun Balin puolella liikutaan joka paikkaan skopolla, Singaporessa sitä käveltiin varmaan enemmän ku Balilla koko helmikuun aikana. Pitää tätä tahtia hommata Vaasaanki skootteri ja liikkua sillä kaikki päälle 500 metrin matkat.

Oltiin aivan onnessamme koska meidän reissu olis pian loppu ja päästään takaisin kotisaarelle, siltä se ainaki jo tuntuu :) Torstaina pakattiin kaikki uudet ja vanhat rievut reppuihin, otettiin metro alle ja mentiin sillä lentokentälle asti. Singaporen metroverkko on kyllä tosi kätevä, siitä iso plussa. Syötiin aamupala kentällä ja samalla yritettiin mahdollisimman tehokkaasti tuhlata loput paikallisesta valuutasta, vähän päälle kolme Singaporen dollaria jäi käyttämättä. Lentomatka meni nopiaa ja kohteessa oltiin vähän kuuden jälkeen. Hommattiin kentältä viisumit loppuajaksi, haettiin skopo ja ajettiin Sanuriin.

Mitä Singaporesta jäi mieleen? Betoniviidakko, koska ne rakennukset oli aika jäätävän kokosia. Siisteys, hyvin hämmentävää kun ei ollut roskia tai muuta epämääräistä juurikaan missään. Kulttuurirajat, kun Chinatownista hyppäsi metroon ja tuli Little Indiassa pihalle niin tuntu että oikeasti on vaihtanu maata, niin selkeästi porukka on keskittyny näille omille alueilleen. Pikku Intian metroasemallaki saatto haistaa toisinaan curryn ihan selkeästi. Kallis maa, koska kaikki maksoi, ja paljon. Kiire, Bali kun on itse rauhallisuuden tyyssija niin tuntui että Singaporessa kaikilla olisi ollu hoppu jonnekkin, kai se sitte kuuluu siihen ison kaupungin elämään. Tulipahan käytyä, ei tarvitte nyt jälkeenpäin harmitella että miksei menty katsastamaan paikkaa.

Koska majailtiin tällä kertaa vain yksi yö Sanurissa niin oltiin buukattu halvin hotelli mikä booking.comista löydettiin, mutta meidän varaus oli kadonnu johonki bittiavaruuteen ja hotellilla ei ollu enää ilmastoituja huoneita vapaana. Tyydyttiin sitten semmoseen missä oli vaan tuuletin, vessasta puuttu lavuaari ja siellä oli meitä vastaanottamassa jäätävän kokonen torakka. Illaksi suunnattiin Linga Longaan joten ei sie huoneessa paljoa edes ehdittäisi olla, joten ihan sama siis missä nukuttaisiin. Hauskahan se meidän ilta taas oli, saatiin koko henkilökunnan kanssa vihdoinki se yhteiskuva. Johon muuten roudattiin koko baarin komea kyltti etualalle.

Perjantaina noustiin tosi freeshinä (not) ja poistuttiin hotellilta klo kaksitoista reikä reikä. Kiepattiin pesulan kautta ja haettiin meidän pyykit jotka oli siellä odottanu noutajaansa viime viikosta asti. Ja uusi satsi tilalle. Naureskelivat vähän kun edellisessä pyykkilapussa lukee et majaillaan Seminyakissa ja nyt kirjattiin että ollaan Ubudissa, mutta pyykit ne vaan on ja pysyy aina Sanurissa :D

Ubud on siis osoittemme tämän viikonlopun. Kaupunki on Keski-Balin must kohde ja tänne pääsee kätevästi omin neuvoinkin, skopolla ajeltiin sellanen 40-50 minuuttia Sanurista. Turismia täältäkin löytyy yllin kyllin, mutta ympäristö poikkeaa eteläisemmästä Balista huomattavasti. Löytyy jyrkkiä mäkiä, riisipeltoja ja kunnon metsää. Spat on täällä ilmeisesti melko suosittuja ja paikkaa tituleerataan saaren taidekeskittymäksi. Jos jonkinmoista galleriaa ja taulukauppaa kyllä näkyy joka puolella. Ajateltiin metsästää täältä myös hopeakorut ittellemme, korukauppoja on myös reilusti ympäriinsä.

Booking.com oli taas meidät pettäny vaikka muuten on toiminu ku junan vessa, sillä kun vihdoin löydettiin meidän hotelli (etsittiin sitä varmaan tunti) niin se oli myös ylibuukattu. Vapaana olis ollu huone tuulettimella, mutta koska ollaan täällä vaan pari yötä niin haluttiin majoittua mukavasti. Respan tyyppi oli kuitenkin balilaiseen tyyliin todella avulias ja mukava, vaikka todettiin että me varmaan etsitään joku toinen majoitus niin tämä teki meille ananasmehut ja antoi wi-fin salasanan, jotta voidaan rauhassa etsiä uus katto pään päälle. Löydettiin sitten oikeastaan todella kiva paikka, meillä on täällä jopa kylpyamme, huisia! Ensimmäinen päivä Ubudissa meni ympärilleen kattellen ja illan päätteeksi mentiin ruotsalaiseen hierontaan, sen jälkeen testattiin vie tuo kylpyammekin, olo oli melekoosen rento nukkumaan mennessä.

Tänään käytiin katsastamassa Monkey Forest. Apinoita oli joka puolella, lajiltaan siis makakeja, ja kauhutarinoista huolimatta yksikään niistä ei yrittäny viedä kameraa tai hypänny tukkaan kiinni. Annikin selvisi hengissä sieltä pois, rohkeimmat yksilöt tuli aika rehdisti lähelle ihmisiä joten meikäläinen sai toimia väliseinänä karvaotuksen ja matkaseuran välillä. Ihan hauskoja kavereita ne kyllä on. Päivä jatkui Ubudin raittia tutkien ja piipahdettiin isomalla markkina-alueella mistä olis löytäny mm. kaikkea. Anni salakuunteli aamusella naapureita ja bongasi keskustelusta ruokapaikan mitä nainen kehui, käytiin siellä syömässä ja hyvää oli, näkymät vielä kaiken lisäksi riisipellolle. Naistenpäivän vuoksi saatiin taas hyvä syy hemmotella itteämme joten mentiin jälleen spahan, minä makasin balilaisessa hieronnassa jonka päälle tuli jalkahieronta, Anni käväs kasvohoidossa ja manikyyrissä, 90 minuuttia molemmille.

Tähän loppuun vielä pitää ylistää tätä positiivisuutta mikä näillä ihmisillä on! Kaikki hymyilee, kaikki kyselee kuulumisia ja kaikki on heti valmiita auttamaan. Kun oltiin matkalla Ubudiin niin vieressä skopolla ajeleva mies heitti että: ”Good morning! Where are you from?” ja jatkoi rentoa keskustelua liikennevaloissa kun oltiin pysähdyksissä. Kun päästiin kaupunkiin ja oltiin totaalisen hukassa, niin saatiin heti apua kaupan edessä hengailevalta mieheltä. Nykyisen hotellin työntekijä on super rento, aina kun tulee kadulla vastaan niin moikkaa iloosesti jo kaukaa. Hotellin kujaa vastapäätä päivystävä taksikuski huikkaa ”Good parking!” kun pysähdytään skopolla. Kovin kauaa ei täällä vois olla huonolla tuulella kun hyväntuulisuus tarttuu pakostakin.

Eipä tässä muuta ku että pistäkää hyvä kiertämään ja hymyilkää paljon :) Kuulemisiin!

PS. Kuultiin että Suomessa on jo kevät, mitä ihmettä tässä maailmassa tapahtuu. MAALISKUUSSA. Jösses.

Tili tuli, tili meni

Lauantaipäivä meni Singaporen reissun järjestelyiden lisäksi tehokkaasti rannalla maatessa. Ilta pakkailtiin kamppeita ja käytiin moikkaamassa Leenaa sushibaarissa. Ehti sitä vielä ”viimeisenä” iltana Balilla siis kokemaan uutta; eka kerta sushia, eka kerta puikoilla syöden! Ei tainnu olla vika kerta kuitenkaan, puikot pysy käsissä vaikka tyyli oliki aika vapaa. Iiiiihana lei guhkes áigái beassat sámástit! Gal sámegiella lea gollegiella<3 

Sunnuntaiaamuna kello soi kivasti kolmelta parin tunnin yöunien jälkeen ja siinä silmät ristissä laitettiin kamat (molemmilla yksi pieni reppu ja kassi) kasaan, otettiin skopo alle ja suunnattiin kohti lentokenttää. Skopo jäi sinne kentälle parkkiin odottelemaan meitä ja me hypättiin koneeseen. Ja elossa oltiin myös perillä. Vieläki tuntuu aivan hullulta, että näin sitä vaan mennään maasta toiseen.

"Where the hell is gate two?!"

Singaporeen päästessä alettiin vähän ihmettelemään ja miettimään, että mihinhän sitä on oikein tultu. Ei oltu nimittäin sen kummemmin tutkittu etukäteen, no oikeastaan mitään. Eli taksi alle, hotellille, muutaman tunnin päikkärit ja google laulamaan. Sitten mentiinkin jo hetken päästä tuolla pitkin Singaporea metrolla, joka osottautu kyllä todella käteväksi ja selkeäksi. Toimii. Hommattiin sellaset ez-link-kortit, joihin saa rahaa ladattua ja sitä vilautetaan metroon mennessä ja sieltä pois tullessa.

Clarke Quayssa käytiin syömässä ja vähän kattelemassa ympärillemme. Ei kauhean kauaa jaksettu kyllä kaupunkia kuluttaa, kun piti lähteä hotellille ottamaan huilia. Heti ekana päivänä saatiin todeta, että kyllä Singapore on opiskelijan kukkarolle melkosen ankara. Rahalla saa ja hevosella pääsee. No money, no funny. Näistä toteamuksista olikin hyvä jatkaa sopimalla, että maanantai pyhitetään shoppailulle. Molemmilla on koko Balin reissulla mukana muutamat shortsit ja paitoja ehkä viikon tarpeille eikä hirveämmin olla uusia ostettu, joten kyllä me ihan innolla odotettiin, että saadaan jotain lisää reissun vaatevalikoimaan.

Aamun valjetessa otettiin siis suunnaksi kuuluisa Orchard Road ja varauduttiin tuhlaamaan. Meidän hotelli oli loppujen lopuksi aika lähellä tän shoppailukadun päätä, joten päätettiin kävellä mennessä ja ottaa metro palatessa, kun rahojen lisäksi myös kaikki voimat on loppu. Singaporea ei olla turhaan nimitetty shoppailijan paratiisiksi, niitä kauppoja on ihan älytön määrä! Ostoskeskusta toisen perään ja ne on täynnä vaikka minkälaisia kauppoja. On Pradaa, Guccia, Armania, Chanelia, Louis Vuittonia ja mitä näitä muita meidän vakkariputiikkeja nyt olikaan. No okei, ehkä saatettiin suosia vähän toisenlaisia merkkejä tällä kertaa, nimittäin SALEa. ”Oo, tuolla on alennus, mennään!” Kyllä sieltä muutama rätti mukaan lähtikin eikä illalla jaksettu tehdä enää yhtään mitään, olihan se rankkaa.

Päivän saldo

Eilispäivä aloitettiin testaamalla meidän hotellin kattouima-allasta ja siitä jatkettiin matkaa kohti Clarke Quayita aamupalalle ja jokiveneristeilyille. Taas saatiin todeta, että maailma on niiiin pieni. Samaan paattiin meidän kanssa nimittäin tuli mies, joka on nähty Linga Longassa istuskelemassa. Muistettiin tämä, koska kyseinen tyyppi pukeutuu aina valkoiseen ja nimitettiin se tietysti Charlieksi ja meidät sen enkeleiksi. Aluksi ei oltu ihan varmoja, mutta tällä oli seurassaan indonesiaa puhuva nainen ja pikkupoika, joilla taas oli kassi, jossa oli yhden Sanurin ravintolan logo.

CHARLIE!

Chinatown

Risteilyn jälkeen käytiin katsastamassa Chinatown ja sitten suunnattiin hotellille tälläämään itseämme Marina Bay Sandsia varten. Matkalta haettiin vielä siiderit, koska Balilta sitä ei saa muuta kuin harvasta paikasta ja täältä löydettiin jopa Somersbytä, ah! Hotellilla vedettiin mekot päälle, pakkelit naamaan ja sidukat hattuun ja sitten otettiin taas metro alle. Marina Bay Sandsissa on kolmen pilvenpiirtäjän päällä laiva (WTF) ja se on ihan pakollinen kohde jos Singaporessa vierailee. Tietysti asiaankuuluvasti tilattiin Singapore Slingit ja otettiin miljoonia kuvia. Kukkarolle tämä lysti tietysti taas teki kipeää, kun sisänpääsy kannelle oli n. 13,50€ ja drinkki maksoi 17,50€ (AAAPUAA, elämämme kalleimmat juomat). Hienoltahan siellä toki näytti ja edelleen ihmeteltiin, miten maailmaan mahtuu niin monenlaista paikkaa.

Kotimatkalta haettiin vielä subit ja tultiin hotellille lepäilemään. Molemmat ollaan kyllä jo tässä vaiheessa todettu, että Singapore ei ole oikein meidän paikka. Ensinnäkin täällä on kallista ja meitä katotaan välillä tosi arvostelevasti ja rumasti. Ollaan nähty ehkä kaksi ystävällistä ihmistä koko maassa. Eilen metroaseman vartijakin kiukutteli meille, kun oltiin vähän hukassa siellä. ”You’re wasting my time” ja silleen.

Tänään kohteena on Sentosan saari, jonne on mm. tuotu hiekkaa Havaijilta asti. 

Hotellin telkkarista tulee formulaa, vuodelta -96.